Suhdetaidot

Suhdetaidot on kehittämäni työkalu ihmissuhteiden tarkastelemiseen, ymmärtämiseen ja onnellisemmaksi tekemiseen.

Se on sekä filosofia, tapa tarkastella ihmissuhteen ydinkysymyksiä, että metodi, eli valikoima toimivia työkaluja suhteen kehittämiseen.

Suhdetaidot perustuu sekä vankkaan tieteelliseen tutkimukseen relationaalisesta neurobiologiasta että kohta kymmenvuotiseen kokemukseeni asiakastyöstä.

Tämän lisäksi metodini on mukana omassa arjessani ihmissuhdeterapeuttina auttaessani asiakaspariskuntia sekä, suoraan puhuen, sen apu on pelastanut oman suhteeni ja tehnyt sen suunnattoman paljon onnellisemmaksi.

Suhdetaidot pähkinänkuoressa

Suhdetaidot on menetelmä yhteyden ymmärtämiseen ja vahvistamiseen, sillä yhteyden kokemus on turvallisen ja onnellisen suhteen ydin.

Herkästi samanlaisiksi jumiutuvat riidat, kasvuvuosienne aikana teitä ympäröineiden ihmissuhteiden mallit sekä puhumattomuus ja siitä seuraava tunneyhteydettömyys luovat säröja yhteyteen. Tämän jatkuessa riittävän pitkään myös alkujaan hyvältä tuntuneeseen suhteeseen alkaa kerääntymään tunnesakkaa. Sitä on tärkeää osata putsata pois tieltä, jotta suhde voi taas virrata ja olla elinvoimainen.

Suhdetaidot -metodi opettaa teitä navigoimaan neljää keskeista siirtymää kohti parempaa yhteyttä:

1.Yhteys on siirtymista olettamisesta ja reaktiivisuudesta tietoiseen virittäytymiseen

On vaikeaa muuttaa jotain, mitä ei ymmärrä. Uteliaisuus, myötätunto ja selkeys tarvitaan ensin. Silloin myös erilaiset työkalut voivat oikeasti toimia.

Moni arjen ärsytys kertyy siitä, että puolisosi sisäinen maailma on monessa tilanteessa hyvin erilainen kuin omasi ja reaktiotkin ovat sen mukaisia. Uteliaisuus ja aito kiinnostus ymmärtää toisen sisäista maailmaa vahvistaa tutkitusti läheisen ihmissuhteen rakkaudellisuutta!

2.Vastustajista tiimitovereiksi

Sen sijaan, etta taistelette toisianne vastaan, alattekin taistelemaan yhteyden puolesta. Tämä alkaa muuttamaan suhteen tuntuman paremmaksi ja virtaavammaksi. 

Suhde muuttuu ymmärtäessänne, että koskaan ei ollutkaan kyseessä “sinä vastaan toinen”, vaan te yhdessä vastaan ne haasteet, joita kulloinkin kohtaatte. Yhteys on siirtymistä olettamisesta, reaktiivisuudesta ja toisiaan vastaan olevista yksilöistä  samalle taajuudelle. Ja se tuntuu yhteydeltä. 

3.Ihmissuhteiden arkeologiaa

Lapsuutenne, kiintymyssuhdehistorianne ja se, miten teitä on rakastettu — se kaikki on edelleen teissä läsnä ja näyttamöllistyy ihmissuhteessanne. Ymmärtäessä paremmin taustojenne vaikutusta, olette resursoituja katkaisemaan sellaista käyttäytymistä, mikä ei toimi. 

Parisuhteen konfliktit ovat usein sitä, että kummankin sisäinen lapsi pyrkii keinolla millä hyvänsä saamaan monesti näkymättömäksi jääneet tarpeensa täytetyiksi. Tässä on iso muutoksen avain siihen, miten suhtaudutte toisiinne myos vaikeissa tilanteissa.

4.Välttelystä rohkeaan ja lempeään lähestymiseen

Kestävän ja onnellisen suhteen yksi salaisuus on se, miten pystytte käymaan haastavia keskusteluita niiden välttelemisen sijaan. 

Välttely tappaa yhteyttä, sillä yhteyden energia on läsnäolo. Keskustelut, joita et oikein uskaltaisi käydä, tunteet, joita et haluaisi tuntea, se vaikea tilanne,  josta puhumisen mielellaan skippaisit — nämä ovat juuri ne tärkeimmät tietoisen työstämisen kohdat. Ja se, mistä yhteyden paraneminen usein alkaa! 

Haluaisitko työskennellä Suhdetaidot -metodin avulla?

TUTUSTU VAIHTOEHTOIHIN TÄÄLTÄ