© 2019 by Mippi Vuorikoski

​. Proudly created with Wix.com

mippi@philiavalmennus.com

  • Mippi

Kannattaako pariterapiaa kokeilla? Terapeutin näkökulma tyypillisiin syihin hakeutua terapiaan


DISCLAIMER!

Jokaikinen aihe näistä on TODELLA iso ja ei koskaan yksiselitteinen. Jos haluaa kirjoittaa tiiviisti moisista jutuista, kuten mä (riskillä) halusin, tulee väkisinkin vähän halki-poikki-pinoon mustavalkoinen sävy tekstiin. Fiksu lukija ymmärtänee, että tämä on pintaraapaisu ja todellinen pohdinta ja työskenteleminen tapahtuu terapiasohvalla, ei blogitekstiä lukemalla! Näistä voi ehkä kuitenkin parhaimmillaan saada jotain ajatuksia ja näkökulmia.


Seuraavaksi siis tyypillisimpiä tilanteita hakeutua pariterapiaan ja omia ajatuksiani siitä, että miten niitä lähestyisin.


Kuva Debbie Hudson / www.unsplash.com


PARISKUNNALLA ON


1...rakkautta ja halu olla yhdessä, mutta halu parantaa terapian tai valmennuksen avulla suhteen toimivuutta.


MAHTAVAA, tästä seuraa aina hyvää. Tätä näkee enemmän ja enemmän ja se ilahduttaa. Jokaisella parilla on omat kompastuskivensä ja usein ne ovat sellaisia, että jo muutamalla tapaamiskerralla voidaan miettiä sellaisia toimintamalleja, jotka lähtevät tekemään hyvästä parempaa ja häivyttävät pois turhia konflikteja, väärinymmärryksiä ja sanoittamatomia odotuksia. Joskus kyse voi olla seksielämästä, joskus vanhemmuudesta. Aika monesti paremmat riitelytavat ja -asenne kiinnostaa!


Tällaiset perushaasteet on hyvin, hyvin, hyvin kollektiivisia ja niitä on yleensä aika helppo ja jopa kiva lähestyä. Siis kiva kaikille osapuolille! Pariterapia tai -valmennus ei saisi koskaan olla syyttävää, tuomitsevaa, diagnosoivaa tai jostain ylhäältä ohjeita jakelevaa. Se on keskustelua kolmen ihmisen välillä ja tärkeiden juttujen tunnistamista yhdessä. Mun vastaanotolla nauretaan yleensä aina, vaikka olisi tosi kipeitäkin juttuja ilmassa. Se on ihanaa ja tosi hoitavaa. Tärkeintä on, että uskaltaa olla sopivasti haavoittuvainen toisen edessä.


2...tilanne, jossa toinen osapuoli tai ehkä kumpikaan ei tiedä, haluaako jatkaa yhdessä.


Tätä näkee suht paljon. Hyvin karrikoiden, toinen osapuoli yrittää päällään seisten saada suhdetta toimimaan kun taas toinen osapuoli ei ehkä edes uskalla puhua epäilyksistään tai tuntemuksistaan. Toinen panikoituu, pitää kiinni lujempaa, toinen etääntyy entisestään. Kumpikin voi huonosti.


Tällaista tilannetta ei voi lähestyä muuten kuin arvioiden, että voisiko kumpikin oikeasti antaa mahdollisuuden suhteelle ja tehdä sopivasti töitä sen eteen. Sopivasti kursivoituna siksi, että edustan vähän hassusti sellaista parisuhdekulttuuri kantaa, jossa ainutlaatuista elämää ei kannata tuhlata suhteeseen, jossa arki on lähes jatkuvaa eipäs - juupas - toimiiko - eikö - pelko - varpaillaanolo - turhautuminen -skaalaa. Ihastumiseen ja rakkauteen sisältyy monesti se harha, että vain tuo toinen tekee minut onnelliseksi (tekeekö?) ja tuon ihmisen kuuluu tehdä minut onnelliseksi!


En usko siihen, että missään asiassa kannattaa hakata päätä seinään kunnes veri lentää. Pari kolhaisua silloin tällöin kuuluu elämään ja kaikilla toimivillakin pareilla on helpompia ja vaikeampia aikoja. Se on ihmiselämää. Uskon, että on paljon tapauksia, jossa irtipäästäminen voisi olla suurin rakkauden teko sekä toista että itseä kohtaan. Ns. löysä hirsi -tilanteet on kaikista kamalimpia ja johtaa herkästi pitkään jatkuneina isompiin oireiluihin sekä suhteessa että sen yksilöillä.


Mutta puhutaan erohommista toiste paremmin.


Mun opettajani, pitkän linjan psyko- ja pariterapeutti, sanoi taannoin karusti mutta hyvin totuudenmukaisesti, että terapiassa pariskunnilta pitäisi kysyä useammin ja rohkeammin, että rakastatteko toisianne. Ja siihen olisi tärkeä vastata rehellisesti. Rakkaus on kuitenkin isoin motivaattori pitää itsestä ja toisesta huolta suhteessa. Ja sitten sitä, että mitä se rakkaus tarkoittaa juuri teille. Ja onko teillä sama käsitys ylipäätään koko asiasta.


Jos rakkaus on haalentunut, tulee tietysti miettiä, että miten se kyseiseen pariskuntaan vaikuttaa. Joillekuille romanttinen rakkaus ei ole toimivan suhteen tai perheen edellytys, vaan kumppanuus ja ystävyys on rakentavana voimana. Tällöin pitää tietenkin miettiä rehellisesti, että onko ok elää ilman romantiikkaa ja esim. seksiä, vai onko pariskunnalle ok, että nämä asiat löytyy esimerkiksi avioliiton ulkopuolelta. Taas kerran, vaaditaan rehellisiä keskusteluja. Terapia voi monesti olla hyvällä lailla neutraali paikka käydä niitä läpi yhdessä.


3...rakkautta ja välittämistä, mutta jokin blokkaa suhteen hyvinvointia. Toimimaton seksi, addiktio yms yms tekijä.


Tarvitaan joko keinoja rakentaa toimivaa suhdetta despite of X tai sitten todeta, että parempi jatkaa erillään. Kummankin pitää olla rehellinen itselleen. Voinko elää riippuvuusongelman kanssa voiden kuitenkin itse hyvin? Kuinka tärkeää seksi on minulle? Mitkä tekijät ja vahvuudet määrittävät suhteemme ja riittääkö se ylläpitämään toimivaa ja rakkaudellista liittoa?


Taas kerran. Helppoja ja yksinkertaisia vastauksia harvoin on, siksi niiden tutkaileminen yhdessä ammattilaisen kanssa voi johtaa paremmille urille kuin pelkästään siellä oman pään sisällä pyörittelemällä. Terapeutin tärkein taito on mun mielestä, ei kuunteleminen, vaan hyvien, avaavien ja omaa pohdintaa avartavien kysymysten esittäminen. Se kumpuaa tietenkin kuuntelemisesta, mutta ymmärrätte pointin. Pelkkä kuunteleminen ei tee ketään autuaaksi. Kellekään ei kannata maksaa minimissään satasta tunti IHAN vaan silkasta kuuntelemisesta!


Seksuaalisuuden ongelmiin, riippuvuusjuttuihin ja muihin erityistilanteisiin kantsii hakea spesifiä tukea ja osaamista siihen erikoistuneelta auttajalta. Mä ainakin koen sen tärkeäksi, että suosittelen kollegojen osaamista silloin, kun oma ymmärrys loppuu. Voisinkin muuten jossain kohtaa kirjoitella siitä, että mikä se MUN erityisosaamisalue oikein on ja mitä kaikkea se sisältää. Olisi mielenkiintoista avata sitä myös itselle :) kaikilla meillä on omat vahvuutemme ja myös heikkoutemme tän alan ammattilaisina.


4...luottamuspula ja haavoja ihmisten välillä uskottomuuden vuoksi


Uskottomuudelle löytyy erilaisia syitä, mutta satuttavaa ja iso juttu se on aina suhteelle. Sen työstö vaatii aina kumpaakin ihan tosissaan peliin mukaan. Jos petetty ei kertakaikkiaan kykene antamaan anteeksi, ei asialle voi tehdä hirveästi mitään. Ja vaikka voisi ja haluaisi, on luottamuksen rakentuminen uudelleen yleensä suht pitkä prosessi pariskunnalle. Se tulee vaan hyväksyä ja sillekin pitää sopia ihan konkreettisia speksejä.


Jos uskottomuus kumpuaa siitä, että ei halua oikeastaan enää olla suhteessa ja etsii alitajuisesti "helppoa" ulospääsyä, pitää tilanne kohdata suoraselkäisesti ja todeta, että yhdessä jatkaminen ei ole kenellekään kauhean rakentava ratkaisu. Mutta silloin, kun kumpikin on tosissaan valmiita rakentamaan parempaa, löytämään intiimiyden uudelleen ja kummallakin on halu rakastaa...silloin terapia on tietenkin hyvä väline kohdata ja löytää uusia toimintamalleja ja parempaa keskusteluyhteyttä.


En ole itse työskennellyt mitenkään valtavasti pettämisteeman kanssa, sillä valitettavasta yleisyydestään huolimatta se on tosi kiperä kenttä ja haluan itse terapeuttina jotenkin varmistaa, että pariskunta on OIKEASTI motivoitunut työstämään suhdettaan eikä vaan pelaamaan aikaa. Turhan usein syyt uskottomuuden taustalla on sellaisia, että porukka ei ole niitä vielä valmiita kohtaamaan. Ja silloin on aika mahdoton työskennellä. Mun roolini kun ei ole saada ketään ymmärtämään yhtään mitään ellei hän itse sitä tee ja ole siihen avoin. Mulle on ylipäätään tärkeää, että työskentelen vaan tosi motivoituneiden ihmisten kanssa. Tämänhetkisessä praktiikassa se todellakin toteutuu ja mä ajattelenkin, että mulla on aivan ihania asiakkaita. Silloin mun on myös helppo tarjota heille parastani. Kaikki voittaa.


Mutta takaisin asiaan. Jos uskottomuus kumpuaa siitä, että toinen osapuoli ei koe oloaan luontevaksi monogamisessa suhteessa ja haluaisi (kummallekin) mahdollisuuden tapailla myös muita ihmisiä, on se yksi heikoimmista ja riskaabeleimmista keinoista hypätä avoimeen suhteeseen. En mene tähän sen syvemmin, sillä haluan kirjoitella ajan ja ajatuksen kanssa motiiveista ja tilanteista lähteä avaamaan suhdetta. Olen kuullut pariskunnista, keille pettäminen on ollut alkusysäys suhteen avaamiselle. Kuinka onnistuneita ja onnellisia nämä suhteet sitten ovat olleet...tiedä häntä. Vahva skeptisyys täältä suunnasta kyseistä kokeilua kohtaan. Toimiva avoin suhde perustuu todella vahvalle luottamukselle, joten miksi lähteä eka pettämään se pois toiselta?


5....jommankumman tai molempien trauma, joka näkyy kiintymyssuhteessa / kommunikaatiossa / mielen oireiluna yms yms.


Traumatisoituneille ja oman elämänsä sotaveteraaneille apua ja tukea myös yksin! Pariterapia voi olla tosi tärkeä tukikeino suhteelle, mutta se ei ole paras väylä hoivata yksilöiden haavoja. Pariterapia on aina SUHTEEN terapia, ei yksilön! Siksi sitä lähestytään hieman erilaisella tavalla kuin yksilöterapiaa. Jos suhteessa on trauma, iso menetys, pettäminen yms yms, niin se on eri asia. Silloin hyvästä pariterapeutista on takuulla hyötyä.


6...lapsuudenkodista tai lähikulttuurista omaksutut mallit, jotka näyttäytyvät negatiivisesti suhteessa


Alkuihastuksen ja "kaikki-on-täydellistä" -vaiheen jälkeen voi huomata, että toisen tarpeet suhteessa huomion saamiseen ja antamiseen tai ylipäätään konkreettiseen rakkaudenilmaisuun voivat olla...no, erilaisia, kun mihin on tottunut ja mikä on oma default-malli (yleensä lapsuudenkodin mallilla on tähän iso vaikutus. Ja Hollywoodilla).


Hyvässä suhteessa on tosi tärkeä ymmärtää omia ja toisen osapuolen tottumuksia, malleja ja motiiveja rakkauskieleen. Terapiassa näitä voi tutkia ja todeta, että niinniin, minä kaipaan asiaa X, mutta en ole osannut sitä pyytää. Ja toinen ei ole tajunnut siitä olevan minkäänlaista puutetta! Ihan tosi perusasioita. Näitä on yleensä helppo lähteä fiksaamaan ja verbalisoimaan niitä juttuja, mitä kummatkin oikeasti kaipaa ja haluaa toiselle tarjota. Edelleen, motivaatio olla aidosti hyvä toiselle on tosi merkityksellinen juttu!


7...erilainen käsitys suhteesta, rakkaudesta, avioliitosta.


Tätä näkee valtavasti. Tavallaan se on tyypillisin ongelma parisuhteessa. Aletaan olemaan, mennään naimisiin, perustetaan perhe, rakennetaan talo...mutta missään vaiheessa ei oikeasti puhuta rehellisesti siitä, että mikä on minun näkemykseni hyvästä suhteesta.


Miltä suhteen arki ja juhla näyttää?

Ketä suhteen lähiverkostoon kuuluu? (ystävät, perhe, exät, lapset...)

Mistä rakkaus koostuu?

Mitä siihen ei kuulu?

Missä sen uskollisuusrajat menevät? (tästäkään harva puhuu kauhean selkein sanoin ja kappas, jengillä voi olla yllättävän erilaisia käsityksiä siitä, mitä uskollisuus on)


Joitain mainitakseni.

Oletetaan, että toinen ajattelee samoin kuin itse. Harvemmin näin on.

Ilmainen vinkki tähän: tunne itsesi, puhu, kuuntele aidosti ja kiinnostuneesti ja halua tuntea se oma kumppanisi. Näihinkin asioihin voi tutustua eka terapian avulla ja jatkaa sitten hyviä käytänteitä kaksin.


8....kokemus erilleenkasvamisesta


Aika selkeä juttu mun mielestä. Jos siis erilleenkasvamista ajattelee siten, että toinen tai kummatkin ovat luovuttaneet. Jos erilleenkasvamisen fiilis on ennemmin erillisyyden kokemus, jossa kumpikin kaipaa henkistä ja fyysistä intiimiyttä takaisin, on tilanne taas ihan eri lailla voitokas! Työskentelisin itse mielelläni tällaisen pariskunnan kanssa miettien, että mikä on toiminut ja mitä hyvää kannattaa lähteä vahvistamaan.


Tällaisia.

Paljon oli, paljon jäi.


Muistakaa tosiaan, että nämä ovat yhden ihmisen henkilökohtaisia ja vain neljän vuoden parityöskentelykokemukseen perustuneita ajatuksia. Sama varovaisuus pätee aina kaikkiin "asiantuntijalausuntoihin" ihmisistä ja heidänvälisistä suhteistaan. Ihmiset ovat yleensä oman elämänsä parhaita asiantuntijoita, ei me asiantuntija -nimikkeellä kulkevat. On suuri etuoikeus ja kunnia päästä lähelle ihmisten intiimeintä suhdetta. Pariskuntien kanssa työskentely on tähän mennessä tärkeintä ja antoisinta, mitä olen omalla uralla tehnyt. Paljon on uuden oppimista ja syvempää ymmärrystä vielä edessä, mutta itselle tärkein on ollut oman terapiasuuntaukseni eli ratkaisu- ja voimavarakeskeisyyden ydinfilosofia = ihmisissä on valtava määrä potentiaalia, joka voi hyvässä ja turvallisessa terapiasuhteessa tulla paremmin esiin ja sitten käyttöön.


Mippi