© 2019 by Mippi Vuorikoski

​. Proudly created with Wix.com

mippi@philiavalmennus.com

  • Mippi

Lopputurhautuminen



Kello 4.20 tuntuu siltä, että koko muu maailma nukkuu. Aika on pysähtynyt ja toisaalta rientää. Tulee Päiväni Murmelina -fiilis katsoessa tuhannetta tuntia saman vanhan koneen näyttöä pyörittäen mielessä samaa vanhaa ajatusta: koska tää lapsi meinaa syntyä. Väittää itsellensä, että ei tarkkaile jokaikistä pientä vihlaisua tai kouristusta. Syö niitä ei-niin-hyviä ruokia selittäen itselleen, että sokerista saa energiaa jos nyt vaikka alkaisi synnyttämään. Eikä ala, ei tänäkään yönä. Eikä ainakaan viime yönä, vaikka supisti kipeästi ja säännöllisesti, vain loppuakseen viiden tunnin jälkeen täydellisesti. Taas. 


Olen nimennyt tämän vaiheen kiinalaiseksi vesikidutukseksi. 


Valvotaan sentään alkuyötä yhdessä miehen kanssa, mietitään lapsen nimeä. Olisinko ikinä uskonut, että sitä ei ole vielä lyöty tässä vaiheessa lukkoon! Mies ehdottaa, että saisi tahtonsa läpi, mikäli hänen syntymäpäiväennusteensa, se yksi ainoa, toteutuu. Muuten mä saan päättää. Kova lupaus, mutta en siltikään uskalla lähteä moiseen betsiin messiin.


Yritän päivittäin selittää itselleni, että

a) kyse on enää max päivistä, kuka tahansa jaksaa näin lyhyen ajan vaikka päällään seisten ja b) voin luottaa kehon ja vauvan viisauteen. 


Joojoo, koska rehellisyyden nimissä jaksan luottaa tämänhetkisellä  minimikärsivällisyydelläni kehon viisauteen ehkä sen 70% päivästä. Kunnes turhaudun ja koitan pomppia lasta ulos. En kuitenkaan koita edesauttaa synnytyksen alkamista, en! En edes silloin, kun saunon, siivoan ja syön chiliä suurinpiirtein samaan aikaan. Ketä tässä huijataan, lähes kaikenmaailman kikkoja on kokeiltu. Niiden tepsiminen perustuu sitäpaitsi ainoastaan siihen, että synnytys alkaa aktin x jälkeen koska se olisi muutenkin alkanut, uskoisin.


Mutta kivahan se on myöhemmin selittää, että joojoo, synnytys alkaa mandariineja syömällä.

 

Alan tyytyä siihen, että tämä loppuraskaus ja sen vikat metrit tekee musta aivan yhtä turhautuneen, malttamattoman ja yli-innokkaan kuin jokaisesta muustakin tulevasta äidistä. Googlaan ne samat "miten synnytys alkoi" ja "synnytyksen ekat merkit" joita jokaikinen muukin imee netistä tässä vaiheessa. Tekee naisen nöyräksi - samaan naisporukkaan me kaikki tässä kuulutaan. Ja miksei kuulisi, kyseessä on kuitenkin elämän isoin jännitys ja megashow. 


Muutamia omia pohdintoja: 


Ennakoiko Stockalle oksentaminen synnytyksen alkamista? Kyllä, näin tapahtui. 

Onko voimakas nivuskipu merkki alkavasta synnytyksestä? Varsinkin, jos se menee yhtä nopeasti pois? Finni leuassa ekaa kertaa ehkä kahteen vuoteen, onko synnytys nyt lähellä?? Olen 15% normaalia pirteämpi ja aikaansaavempi, alkaako synnytys 12h sisällä? Oliko toi lapsivettä??


Faktahan on se, että SYNNYTYS ON LÄHELLÄ, ei tarvitse kuin vilkaista kalenteriin! Ei ole enää mahdollisuuttakaan siihen, että kestäisi pitkään. Nyt on kyse siitä maailman luonnollisimmasta ja toimivimmasta synnytyspelon hoidosta eli lopputurhautumisesta. Että ihan sama millä kivulla ja mitä reittiä, kunhan tää skidi tulisi ulos. Täydellistä ja nerokasta suunnittelua luontoäidiltä. Laskettu aikakaan ei ole vielä mennyt eli teknisesti tässä mennään ihan täysin normiaikataulussa. Ja vaikka mä nyt hieman mollaan tätä omaa meininkiä, niin kyllähän mä oikeasti luotan. Just sen verran, kun hyvä on. 


Tänään sain onneksi aivoja muualle terapiakoulutuksen seminaarissa. Huomenna olisi sama setti. On tärkeää viedä huomiota muualle, ihan normaaleihin juttuihin. Täyttää päivää kaikella mahdollisella mutta muistaa myöskin lepo. Nauttia yksinolosta vaikka kuinka jo haluaisi siirtyä siihen ei-enää-niin-yksin -moodiin. 


Pian. Ehkä huomenna, ehkä puolentoista viikon päästä. Mutta pian jokatapauksessa!