© 2019 by Mippi Vuorikoski

​. Proudly created with Wix.com

mippi@philiavalmennus.com

  • Mippi

Kuulumisia viikolta 38



Noniin. Nyt mä hengitän syvään ja varmistan, että tästä tekstistä ei tule silkkaa valitusvirttä. Totuus on kuitenkin se, että olo on kaikesta huolimatta rauhallinen ja odottava. Kohta pääsee tutustumaan uuteen perheenjäseneen, eikä nämä loppuviikkojen pikkuvaivat enää ehkä pyöri mielessä silloin. 


Nyt mä elän kuitenkin aika ihmeellistä jaksoa. Joulu meni tosi hyvin, vaikkakin aika väsyneesti, mutta aaton alla ja kieppeillä alkoi tuntumaan napakampia supisteluja jotka siirtyi heti joulun jälkeen ristiselkään. Mistään isoista kivuista ei voinut puhua, mutta tuntemukset herättivät ja pitivät valveilla erityisesti pitkin öitä. Vähän nihkeää, muut uniongelmat alkoivat nimittäin selkeästi helpottamaan. 


Tuntemukset alkoivat voimistua päivä päivältä enemmän niin, että jännitettiin jo uudenvuoden bileiden kanssa...että joutuuko tässä perumaan hipat vai pääseekö vielä viimeisiin kosteisiin juhliin about ainoana selvänä. Pääsi, helposti, parilla välikuolemalla, mutta pääsi kuitenkin.


Nyt tilanne on se, että varsinkin yöllä tulevat supistukset ovat nätin säännöllisiä, oikeasti kipeitä ja monipuolisesti mahaa, selkää ja lantionpohjaa muljuttavia. Ja sitten ne loppuvat. Viime yö meni esimerkiksi supistellessa 21-08 siten, että sain nukahdettua joskus neljän maissa ja silti heräsin jokaiseen kipeään supistukseen. Needless to say, että tämä päivä meni täysin torkkuessa. Kättärin ohje on klassinen "suihkuun ja Panadolia" ja sitä oon noudattanut. Kieltämättä on kuitenkin huoli siitä, että miten tällainen pitkittynyt latenssivaihe babyyn vaikuttaa, voiko hän varmasti hyvin ja ehditäänhän me varmasti sairaalaan jos yhtäkkiä alkaa tapahtua nopsaan.


Olen toki lukenut kaikki netin lukuisat kauhukertomukset (virhe! mutta ei pysty välttelemään, hiton google...) kaikista mahdollisista skenaarioista tässä tilanteessa. Kuinka päädytään sektioon, kun keho ei vaan toimi. Miten noudatetaan suihku+panadol ohjeistuksia tai "kyl sä sitten tiedät" neuvoja ja sitten vauva syntyykin keittiön lattialle. 


Koitan pitää mielen rauhallisena ja luottaa siihen, että jotenkin mun keho nyt tietää, että mitä se tekee. Välillä tää on todella vaikeaa, voin sanoa. Toki haluaisi tavata jo vauvan, mutta haluaisi myös eroon tästä jatkuvasta epävarmuudesta - ja juilivista kivuista! Tai mäpäs korjaan edellisen lauseen. Haluaisin, että ne kivut olisi niin voimakkaat, että tää tyyppi varmasti alkaisi tulla ulos!