© 2019 by Mippi Vuorikoski

​. Proudly created with Wix.com

mippi@philiavalmennus.com

  • Mippi

Kaksi viikkoa äitiyttä takana

Updated: Jul 15, 2019


HUOM!


TÄSTÄ ALKAA OSIO, JOSSA JAAN VANHASSA BLOGISSANI JULKAISTUJA RASKAUS- JA SYNNYTYSPOSTAUKSIA! Tekstit ovat ajalta 2016-2017 jolloin odotin poikaani. Toivottavasti niistä on iloa ja apua sinulle, joka olet ehkä samassa tilanteessa ja ajatuksissa! - Mippi -



Pikku K ja minä päästiin kotiin reilu viikko sitten. Alkuhetket sairaalalla menivät tosi nopsaan, osittain varmaan yleisen hämmennystilan, tehokkaan lääkityksen ja kaiken uuden. Vauva syntyi tiistai aamupäivällä ja kotiin oltaisiin päästy jo perjantaina, mutta mä näin parhaaksi viettää vielä yhden yön sairaalalla oman voinnin vuoksi ja osittain myös siksi, että maito ei ollut vielä noussut. Hyvä päätös, sillä maito nousi vikana yönä!


Side note I: sehän olikin sitten varsinaista pöhinää - heräsin yltäpäältä hiessä, rinnat pinkeinä porn star -editteinä, ja jopas alkoi imettäminenkin tuntumaan muulta kuin siltä, että joku sahaa hitaasti nännejä irti. Poika oli tehnyt edellisyönä hienot ja _tehokkaat_ tilausduunit. Sillon ei muuten nukuttu, mutta se oli sen arvoista! 


Valitettavasti me ei saatu perhehuonetta mun huonon kunnon vuoksi. Rankka synnytys johti siihen, että tuoreella mamalla oli megasurkeat hemoglobiinit (70) ja vaatimaton yli 140 leposyke. En päässyt ylös synnytyssängyltä. Tilanne alkoi kuitenkin korjaantumaan melko nopeasti vai oliko se nyt sitten ihan silkkaa tahdonvoimaa...tallustelin samana iltana osaston käytävällä katetripussi vyötäröllä ja viimeistään seuraavan päivän verensiirrot auttoi oloa tosi paljon. Modernia vampyrismia! Jaoin huoneen kahden muun äidin ja vauvan kanssa eikä se ollut yhtään niin paha homma, kun alunperin pelkäsin. Ei edes silloin, kun oma vauva majoittui ekat kaksi yötä lasten tehotarkkailussa Jorvin kellarikerroksessa. 


Side note II: tulen kertomaan synnytyksestä ja sen jälkeisistä draamoista jossain vaiheessa, varmaan aika piankin. Ihan jokaikistä yksityiskohtaa en halua selostaa, sen verran intiimiä ja herkkää kohtausta elettiin, mutta toivon omasta kokemuksesta olevan apua vaikkapa sille tulevalle äidille, joka pelkää kaiken menevän synnytyksessä perseelleen. No mulla meni, 80%, ja silti selvittiin! Sanon siis jo nyt, että shit too shall pass. Kaksi viikkoa, ja mä olen jo lähes sujut sen kanssa, että oma setti oli nyt sitten sellainen kuin oli. Ja palkinto on muuten hyvä. Ja söpö.  


Se olikin hyvä aasinsilta siirtyä muihin kliseisiin! Tässä kahden viikon sisällä olen oppinut mm. että:


- Kaksi viikkoa on mennyt hujauksessa. H-U-J-A-U-K-S-E-S-S-A! Kohta tuo kirjoittaa ylioppilaaksi. Suren jo nyt pikkuvauva-ajan lyhyyttä!

- Vauva kasvaa silmissä. Neljän tunnin päikkäreiden jälkeen poskiin on tullut lisää pyöreyttä ja pituuteen valehtelematta se 1,5 cm. 

- Jälkikivut yllättivät tämän mutsin. "Kipu loppuu lapsen syntymään" on valitettavasti mun kohdalla ollut suurin valhe ikinä! Epparihaava ja muut parsimisten jälkeiset säryt (hästäg imukuppisynnytys...auts) ovat olleet yllättävän kovia. Toisaalta taas palautuminenkin on ollut huikeaa, eikä näin 13 päivää synnytyksestä tarvitse enää edes vedellä kipulääkkeitä. Pystyy jo istumaan, kävelemään ja touhuamaan ihan normaalisti. Ainoastaan aktiivisemmat lemmenpuuhat saavat odottaa vielä pari viikkoa, heh. 

- Imetys on iso sitoutuminen. En ole vielä päässyt siihen moodiin, että nauttisin superpaljon meidän imetyshetkistä. Vauva syö usein, pitkään ja hartaasti, ja vaikka maitoa tulee tosi hyvin, niin rintapolot ei ole vielä ihan tottuneet moiseen käyttöasteeseen. Ne on tähän mennessä vaan möllöttäneet tyytyväisinä liiveissä. Nyt niillä onkin sitten vähän miettimistä, että mitä hittoa tapahtui. Saan kuitenkin ihan älyttömät kiksit siitä, että vauva ei tarvitse korviketta ja mites ne tyytyväiset ilmeet, kun maha on ihan täynnä maitoa... <3 Tavoitteena on täysimettää se puoli vuotta. En kuitenkaan enää halua asettaa itselle mitään suorituspaineita tai miettiä hommia liian tarkasti. En ainakaan tässä vaiheessa. Mennään päivä kerrallaan, kaikessa. 

- Babyblues on ihan todellinen juttu. No en sitä toki koskaan epäillytkään. Lievällä ollaan ainakin tähän mennessä selvitty ja kuulemani mukaan ekat pari viikkoa onkin se tymäkin jakso tätä värisävyä. Tästä aion kirjoittaa ihan oman juttunsa, koska se kiinnostaa ihan ammatillisestikin. 

- Olen todellakin se yrittäjämutsi, joka parin viikon jälkeen kaipaa aikuisajatuksia ja rupeaa jo miettimään työasioita. Tarvitsen vastapainoa vaippa-arjelle ja tälle 24/7 nukkeleikille, niin ihanaa kuin se onkin. Yrittäjänä nautin siitä, että saan edistää juttuja just siihen tahtiin, kun hyvälle tuntuu. Todettakoon kuitenkin heti perään, että aion nauttia tästä äitylikaudesta täysin rinnoin (ehe ehe!), enkä hötkyile työasioiden kanssa.  

- Olen myös se mutsi, joka meikkaa joka päivä. Ainakin pikkuisen. En tehnyt tätä aiemmin, en todellakaan, mutta nyt mun yksi aamun lempparihetki on ehostella nassua K:n vedellessä aamu-unosiaan. Samoin iltasuihku on ehkä jumalaisin fiilis ikinä!